10. huhtikuuta 2012

Rentouttava pääsiäinen

Oli aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa käymään mökillä. Viimeksi olimme joulun aikaan pari päivää siellä. Vaikkakin pääsiäisenä olin perjantain ja lauantain töissä ja sitten kolme seuraavaa päivää vapailla, tuntuu kuin olisin saanut todella pitkän loman. Lauantaina lähdimme heti töitteni jälkeen ajamaan mökille, olin aamuvuorossa joten iltaan jäi pitkälti aikaa.
Tosin heti mökillä alkoi varsinainen suorittaminen. Oli ihan pakko siivota talven pölyt pois, kyllä oli suttuista. Isäntä aloitti lumitöillä ja avannon hakkaamisella. Kunnon paksua oli jää.

Kun mökki oli siivottu, vedet kannettu ja sauna lämmitetty, sai alkaa nauttimaan metsän rauhallisuudesta. Näinä vapaapäivinä tuli sopivasti puuhasteltua ja levättyä, kaikki meni siis oikein hyvin.


Puuhastelua


Halusin kokeilla pajutöiden tekoa. Ajattelen että pajujahan kasvaa miltei joka paikassa, joten on helppoa saada materiaalia. Seisoessani pellon laidalla pajupuskien vieressä tajusin, että eihän joka pajunoksa käy pajutöiden materiaaliksi. Niidenhän täytyy olla yhden kesän kasvaneita versoja. Aikani etsittyäni löysin kohdan jossa oli viime kesänä vesottu ja sieltähän sitten pajunversoja sai riittävästi. Tein myös köynnöstuen, josta kyllä näkee että se on itse tehty. Tuli kyllä niin persoonallisennäköinen etten ainakaan heti kuvaa siitä laita ;) Tein pajupalloja ja ne sentään onnistuivat ihan hyvin.


Luonnossa kulkemista

 

Ehkä noin kilometrin päässä mökiltä löytyy pieni mukava koski, jossa asustelee koskikara. Kuvaan tätä hauskaa ja vikkelää lintua en saanut.



Sopivasti toimintaa

 

Jääkelit olivat tosi mahtavat. Isäntä kameramiehenä näissä jäällä otetuissa kuvissa. Hauska toimintakuva, käsi, puukeppi ja koira samassa linjassa :)

Ja lepäilyä auringossa 

   



 

 

 



 

11 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostava pääsiäisloma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vain pari päivää mökillä ja tuntuu kuin olisi ollut viikon loma ;)

      Poista
  2. Kivan näköisiä pajupallosia olet tehnyt. Pajupalloja on minunkin tehnyt mieli värkätä jo pitemmän aikaa, vaan en ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Niitä oli oikeastaan aika mukava väsätä. Aika jäykkiä tosin, vaati näppivoimia:) En tiedä onko helponpaa, jos kerää pajut keväämmällä. Täytyy testata uudelleen.

      Poista
  3. Täytyy sanoa, että jos nuo ovat ensikappaleita pajusta, niin kädentaidot ovat hallussasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän ne on ihan ensimmäiset:)
      Köynnöstuen tekeminen ei taas mennyt niin hyvin kuin olisi toivonut ;)

      Poista
  4. Hienot pallot olet tehnyt. Mulla on kasvavaa pajuaitaa puutarhassa ja tarkoitus olisi kokeilla muitakin juttuja, sait pallonteon näyttämään tosi helpolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Löysin netistä hyvät ohjeet, en nyt vaan muista sivua enää. Alussa kahta versoa toisiaan ympäri kieputtamalla tehdään kolme samankokoista rengasta jotka kiinnitetään puolalangalla. Sen jälkeen renkat laitetaan ristikkäin ja sisäkkäin "pallonmuotoon" ja kiinnitetään toisiinsa puolalangalla. Tämän jälkeen ei puolalankaa tarvitse. Pajuja aletaan työntämään tyvi edellä satunnaisesti alta päältä jne. Alussa kun pajuja on vähän tuntuu hankalalle, mutta kun pajuja on enemmän on helppoa (vähän jäykkää tosin..)
      Hankala selitys ilman kuvia;)

      Poista
    2. Hei, löysinpäs.
      Täällä ihanassa blogissa on selvät ohjeet http://risusydan.blogspot.com/2010/12/pajupallo.html

      Poista
  5. Kuvista voi tosiaan päätellä, että teillä oli lokosaa ja riemukasta. Pajupallot on tosi hyvin onnistuneita. Paa ny vaan esille se köynnöstuki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaipa siitä köynnöstuesta voisi kuvan ottaa ja tänne laittaa...Sitten seuraavan mökkireissun jälkeen :)

      Poista

Kiva kun kävit kommentoimassa :)